Skip to main content

Tutkimuskoosteet: Suorituskyky (2022)

Ville Vilén, Ttm
Valmentaja, Fysioterapeutti
Suorituskykykeskus

1. KESTÄVYYS

1.1 Rønnestad, B. ym. 2021. Increasing Oxygen Uptake in Cross-Country Skiers by Speed Variation in Work Intervals

• Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa erilaisten intervalliharjoitusten rakenteiden vaikutusta harjoituksen aikaisiin kuormituksellisiin muuttujiin korkean tason mieshiihtäjillä. Joukko norjalaishiihtäjiä laitettiin tekemään intervalliharjoitus kolmella tapaa: kontrollissa intervallissa pidettiin yllä tasaista vauhtia, alenevassa versiossa aluksi tehtiin 2 minuuttia kovemmalla vauhdilla ja 3 minuuttia matalammalla vauhdilla sekä vaihtelevassa versiossa tehtiin 3 x 40 sekuntia korkeammalla vauhdilla minuutin matalampivauhtisten jaksojen kanssa. Kaikki intervallit oli 5 x 5 minuuttia noin kolmen minuutin palautuksilla. Intervallien keskinopeus oli siis sama, mutta sen jakautuminen itse intervallin aikana erilainen. Kaikki koehenkilöt tekivät kaikki intervallit 2-5 päivän tauoilla kertojen välissä. Intervallien järjestys oli satunnaistettu, joskin satunnaistaminen oli puutteellisesti kuvailtu. Intervallien aikana mitattiin sykettä ja hapenkulutusta, laktaatti ja RPE mitattiin intervallin jälkeen. Ennen intervalleja tehtiin submaksimaalinen laktaattikynnysten testi sekä maksimaalinen suora hapenottokyvyn testi. Kaikki tehtiin hiihtäen.

• 10 hiihtäjää osallistui tutkimukseen, kuntotaso oli kova (VO2peak keskimäärin > 69 ml/kg/min). Kovempi vauhti intervalleissa (100 %MAS) oli keskimäärin 16 km/h, kontrolliryhmän tasavauhti ja täten intervallien keskivauhti oli keskimäärin 14,6 km/h (91 %MAS). Alenevan ja vaihtelevan intervallin matalamman vauhdin jakson nopeus oli keskimäärin 13,7 km/h (86 % MAS). Sekä aleneva että vaihteleva saivat aikaan merkitsevästi pidemmän keston yli 90 % VO2peak arvolla sekä korkeamman keskimääräisen VO2peak % suorituksen aikana. Alenevan tai vaihtelevan menetelmän välillä ei ollut merkitseviä eroja. Vaihteleva menetelmä toki johti korkeampiin VO2peak arvoihin viimeisen kolmen minuutin aikana, koska aleneva ryhmä madalsi vauhtiaan. Kokonaisuudessa tämän ilmiön merkitys oli kuitenkin vähäisempi. Sykearvoissa, laktaatissa tai RPE:ssä ei havaittu kummempia eroja. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida otos, joka on pieni mutta kovatasoinen. Lisäksi otos koostui miespuolisista hiihtäjistä ja kertaluontoisesta mittauksesta, joten tulosten yleistettävyydessä tulee olla kriittinen. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että erilaiset intervallirakenteet voivat saada aikaan korkeampaa kestävyyskunnon järjestelmien kuormitusta vaikuttaen kuitenkin olemattomasti muihin kuormitusmuuttujiin, kuten sykkeeseen, laktaattiin tai koettuun kuormitukseen. Intervalleista ei siis tarvitse tehdä tasavauhtisia. Aikaa yli 90 % VO2peak tai VO2max vauhdilla pidetään tärkeänä muuttujana kestävyyskunnon kehittämisessä intervalleissa. Tämä havainto tukee aiempia ryhmän tutkimuksia.

1.2 Hottenrott, L. ym. 2022. Performance and Recovery of Well-Trained Younger and Older Athletes during Different HIIT Protocols

• Tutkimuksen tarkoitus oli verrata hyvän kestävyyskunnon omaavien nuorten ja vanhojen yksilöiden eroja intervalliharjoituksen aiheuttamissa fysiologisissa reaktioissa, suorituskyvyssä sekä palautumisessa. Nuorempia ja vanhempia aktiivisia pyöräilijöitä otettiin mukaan. Heille tehtiin suora hapenottokyvyn testi pyöräergolla. Kolmella seuraavalla kerralla heille tehtiin intervalliharjoituksia eri palautuksilla. Kaikki intervalliharjoitukset olivat 4 x 30 sekunnin maksimisuorituksia, palautusajat olivat kerrasta riippuen 1 minuutti, 3 minuuttia ja 10 minuuttia. Kertojen järjestys oli kuulemma satunnaistettu, mutta menetelmä jäi hämärään. Tehontuottoa, laktaattia, RPE:tä, koettua palautumista sekä sykkeen palautumista seurattiin.

• 24 koehenkilöä, joista kolmannes naisia, osallistui tutkimukseen. 12 vanhempaa treenaajaa olivat keskimäärin 47-vuotiaita ja 12 nuorempaa keskimäärin 24-vuotiaita. Maksimaalinen hapenottokyky oli siellä 50 ml/kg/min seudulla, vanhemmilla hieman vähemmän ja nuoremmilla enemmän. Vanhemmilla osallistujilla oli myös hieman enemmän rasvamassaa kropassa. Vaikka itse treenien sisällä ja treenien välillä havaittiin joitain eroja mitatuissa muuttujissa, ei merkitseviä eroja havaittu millään mittarilla vanhojen ja nuorien treenaajien välillä. Tehon muutokset, palautuminen tai kokemukset eivät siis eronneet iän mukaan näissä intervalliprotokollissa. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida melko rajallinen otos ja yksinkertainen intervalliprotokolla. Liian suuria johtopäätöksiä ei kannata vetää pidempiin interventioihin liittyen, kyse on akuuteista reaktioista. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että ikä ei kokeneilla kestävyysharjoittelijoilla juurikaan tunnu vaikuttavan intervalliharjoituksen akuuttiin vasteeseen.

1.3 Boullosa, D. ym. 2022. Effects of short sprint interval training on aerobic and anaerobic indices: A systematic review and meta-analysis

• Järjestelmällinen katsaus ja meta-analyysi, jonka tarkoituksena oli kartoittaa sprintti-intervalliharjoittelun vaikutuksia kestävyyskuntoon. Sprintti-intervallit ovat siis hyvin lyhyitä, tyypillisesti alle 30 sekuntia kestäviä vetoja hieman vaihtelevalla palautumisajalla. Termin määritys ei aina ole selvä. Tässä tutkimuksessa SIT oli 10 sekuntia tai alle kestänyt yksittäinen suoritus maksimaalisella tai submaksimaalisella teholla. Kaikenlaisia koehenkilöitä otettiin mukaan, intervention tuli kestää vähintään 2 viikkoa. Verrokeiksi sallittiin passiivinen kontrolli ja muut kestävyysharjoittelun muodot. Tulosmuuttujia jaettiin vielä ”aerobisiin” ja ”anaerobisiin”, joista ensimmäisessä oli pidempiä muuttujia, kuten VO2max ja jälkimmäisessä esimerkiksi Wingaten tehontuotto. Hakumenetelmät oli pääasiassa kunnossa. Tutkimusten laatua tarkasteltiin PEDrolla.

• 18 tutkimusta ja 438 koehenkilöä päätyi analyysiin. Valtaosassa tutkimuksia koehenkilöt eivät olleet urheilijoita, vaan aktiivisia nuoria aikuisia. Harjoittelu kesti 2–15 viikkoa ja sitä tehtiin 2–3 kertaa viikossa. Menetelmissä oli paljon eroja, pyöräily ja juoksu olivat pääasialliset harjoitusmuodot, pari outolintua pääsi myös menetelmällisesti mukaan. Menetelmissä oli paljon vaihtelua. Tutkimusten laatu oli heikomman puoleinen, mutta osa ylsi kohtalaiseen. Kaikissa meta-analyyseissa havaitaan sama ilmiö: sprintti-intervalliharjoittelu toimii merkitsevästi passiivista kontrollia paremmin, mutta merkitseviä eroja ei havaita, kun sitä verrataan muihin intervalli- tai kestävyysharjoittelun menetelmiin. Maksimaalisen hapenottokyvyn ja niin sanottujen aerobisten ominaisuuksien osalta muut menetelmät pärjäsivät viitteellisesti paremmin, mutta anaerobisissa menetelmissä mennään aikalailla keskilinjalle. Mitään erityistä ei havaittu, kun maksimaalisella ja submaksimaalisella teholla tehtyjä suorituksia tarkasteltiin erikseen. Heterogeenisyys oli pääasiassa vähäistä. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida vaihtelevat harjoitusmenetelmät ja otos. Tutkimusten heikko laatu on myös hieman rajoittava tekijä. Vaikuttaisi kuitenkin siltä että sprintti-intervalliharjoittelu on nuorilla aikuisilla toimiva kestävyysharjoittelun muoto etenkin lyhyempiä tehosuorituksia varten, mutta erityistä etua se ei tarjoa esimerkiksi muihin intervalliharjoittelun muotoihin.

1.4 Assessing the usefulness of submaximal exercise heart rates for monitoring cardiorespiratory fitness changes in elite youth soccer players
Altmann, S., Ruf, L., Neumann, R., Härtel, S., Woll, A., & Buchheit, M. (2022). Assessing the usefulness of submaximal exercise heart rates for monitoring cardiorespiratory fitness changes in elite youth soccer players. Science and Medicine in Football.

• Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa submaksimaalisen juoksutestin aikaisen sykkeen ja laktaattikynnyksen yhteyksiä eri ikäisillä korkean tason nuorilla jalkapalloilijoilla sekä seurata muuttujien yhteyksiä pitkittäisseurannassa tapaustutkimuksen avulla. Eli saksalaisista korkean tason futisseuroista otettiin miesten U15, U16, U17 ja U19 joukkueita. Heille tehtiin portaittainen juoksumattoergotesti laktaattikynnyksen ja sykkeen määrityksellä. Nopeus 4 mmol/l kohdilla sekä syke 12 km/h kohdilla määritettiin. Testi tehtiin peräkkäisinä kausina preseasonilla, eli joka pelaajalle kahdesti. Sitten tarkasteltiin näiden muutujien välisiä yhteyksiä ja yhtämielisyyttä toisella mittauskerralla (eli jos laktaattikynnyksen nopeus parani, mitä kävi sykkeelle ja päinvastoin). Lisäksi yhtä tapausta seurattiin 10 testikerran ja yhteensä 3,5 vuoden ajan.

• 170 koehenkilöä päätyi analyysiin, joukkueissa oli 36–48 pelaajaa per ikäluokka. Korrelaatio submaksimaalisen testin sykkeen sekä laktaattikynnyksen välillä oli koko otoksessa -0,4 eli kohtalainen ja negatiivinen (korkeampi syke  matalampi laktaattikynnyksen vauhti ja toisinpäin). Korrelaatio vaihteli keskimäärin -0,31– -0,48 välillä riippuen ikäluokasta. Vaihteluvälit pysyivät pääasiassa samansuuntaisuuden sisällä, mutta saattoivat vaihdella täysin äärilaitoja pitkin. Yhteyden vahvuus on siis hyvin epävarma, vaikka selkeän suuntainen. Tapaustutkimuksen korrelaatio oli -0,68. Muutoksissa havaittiin pääasiassa samansuuntaisuutta (koko otos 62 %), eli muuttujat muuttuivat yhtämieliseen suuntaan kahden mittauksen välillä ja epäselvyyttä, eli kun toinen muuttuja muuttui, toisen muutos oli epäselvä (koko otos 36 %). Ristiriitaisuutta, eli päinvastaisia havaintoja oli koko otoksessa vain 2 % ja kahdessa ikäluokassa 0 %. Yhtämielisyyden osuus ikäluokissa vaihteli 56–68 % välillä. Tapaustutkimuksessa yhtämielisyys oli jopa 80 % ja ristiriidat 0 %. Tapaustutkimuksessa muutosten suunta osoitti selkeää yhteyttä muuttujien välillä. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida mahdollisten sekoittavien muuttujien vaikutus. Submaksimaalisten testien käyttö olisi joukkuelajeissa resurssien ja matalmman kuormituksen kannalta käytännöllinen ratkaisu, mutta sen kyky kuvata suorituskyvyn muutoksia on edelleen hieman epäselvä. Tutkimuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että yhteys ja trendi on olemassa laktaattikynnyksellä määritellyllä suorituskyvyn muutoksella ja submaksimaalisen sykkeen muutoksilla nuorilla miespuolisilla jalkapalloilijoilla, mutta ilmiön vahvuus ja selkeys on epämääräinen. Vaikka muutokset harvoin antoivat ristiriitaisia viestejä, on selkeä suunta todettavissa vain alle kahdessa kolmasosassa tapauksista. Submaksimaalisten testien käyttö sisältää siis yhä runsasta epävarmuutta suorituskyvyn muutosten todentamiseen, tämä epävarmuus saattaa olla korostunut nuorilla urheilijoilla aikuisiin verrattuna (aiempiin tutkimuksiin heijastellen).

2. TASAPAINO

52 koehenkilöä, joista 19 naisia, osallistui tutkimukseen, Keski-ikä oli noin 28 vuotta. Seitsemän koehenkilöä putosi tutkimuksen aikana pois. Harjoitepitäytyvyys jäi hieman epäselväksi. Keskimäärin kaikki ryhmät saivat kehitystä tasapainoon normaalitesteissä, HIIT-ensin ryhmässä väsyneenä tehdyt tasapainotestit keskimäärin pysyivät samana tai heikentyivät hieman. Tarkemmassa muuttujatarkastelussa sekä kontrolliryhmä että HIIT-jälkeen ryhmä saivat selkää parannusta kaikilla alustoilla etenkin normaalisti tehdyissä testeissä, mutta myös hieman pienempää kehitystä väsyneenä tehtyihin testeihin. HIIT-ensin ryhmässä tulokset olivat selkeästi matalampia, vaikka kehitys oli normaaleissa ja väsyneissä testeissä positiivista airexilla ja tasapainolaudalla mitattuna. Yksilödataa tarkastellessa voitiin monessa eri testissä ja ryhmässä havaita selkeitä outliereita, jotka saattoivat vaikuttaa tulosten tulkintaan jompaankumpaan suuntaan. Tilastollisesti merkitseviä eroja havaittiin vain vähän. Vaikuttaisi siltä, että tasamaalla normaalioloissa HIIT-ensin ryhmä pärjäsi merkitsevästi muita ryhmiä heikommin. Väsyneenä HIIT-ensin ryhmä pärjäsi merkitsevästi heikommin tasamaalla (vs. kontrolli) tai airexilla (vs. hiit-jälkeen). Tulosten käytännön merkitsevyys on epäselvä, kuin myös siirtovaikutus. Interventioryhmät saivat sukkulajuoksussa selkeää parannusta. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida tasapainon kompleksi luonne ja siihen nähden reduktionistinen mittaus, mahdollisesti alivoimainen otos sekä lyhyt interventio. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että tasapainoharjoittelua voi olla fiksuin tehdä ns. ”tuoreena”. Väsyneenä tehty tasapainoharjoittelu ei vaikuta edistävän tasapainoa yhtä hyvin eikä tuo siirtovaikutusta väsyneenä tehtyyn testaukseen.

52 koehenkilöä, joista 19 naisia, osallistui tutkimukseen, Keski-ikä oli noin 28 vuotta. Seitsemän koehenkilöä putosi tutkimuksen aikana pois. Harjoitepitäytyvyys jäi hieman epäselväksi. Keskimäärin kaikki ryhmät saivat kehitystä tasapainoon normaalitesteissä, HIIT-ensin ryhmässä väsyneenä tehdyt tasapainotestit keskimäärin pysyivät samana tai heikentyivät hieman. Tarkemmassa muuttujatarkastelussa sekä kontrolliryhmä että HIIT-jälkeen ryhmä saivat selkää parannusta kaikilla alustoilla etenkin normaalisti tehdyissä testeissä, mutta myös hieman pienempää kehitystä väsyneenä tehtyihin testeihin. HIIT-ensin ryhmässä tulokset olivat selkeästi matalampia, vaikka kehitys oli normaaleissa ja väsyneissä testeissä positiivista airexilla ja tasapainolaudalla mitattuna. Yksilödataa tarkastellessa voitiin monessa eri testissä ja ryhmässä havaita selkeitä outliereita, jotka saattoivat vaikuttaa tulosten tulkintaan jompaankumpaan suuntaan. Tilastollisesti merkitseviä eroja havaittiin vain vähän. Vaikuttaisi siltä, että tasamaalla normaalioloissa HIIT-ensin ryhmä pärjäsi merkitsevästi muita ryhmiä heikommin. Väsyneenä HIIT-ensin ryhmä pärjäsi merkitsevästi heikommin tasamaalla (vs. kontrolli) tai airexilla (vs. hiit-jälkeen). Tulosten käytännön merkitsevyys on epäselvä, kuin myös siirtovaikutus. Interventioryhmät saivat sukkulajuoksussa selkeää parannusta. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida tasapainon kompleksi luonne ja siihen nähden reduktionistinen mittaus, mahdollisesti alivoimainen otos sekä lyhyt interventio. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että tasapainoharjoittelua voi olla fiksuin tehdä ns. ”tuoreena”. Väsyneenä tehty tasapainoharjoittelu ei vaikuta edistävän tasapainoa yhtä hyvin eikä tuo siirtovaikutusta väsyneenä tehtyyn testaukseen.

52 koehenkilöä, joista 19 naisia, osallistui tutkimukseen, Keski-ikä oli noin 28 vuotta. Seitsemän koehenkilöä putosi tutkimuksen aikana pois. Harjoitepitäytyvyys jäi hieman epäselväksi. Keskimäärin kaikki ryhmät saivat kehitystä tasapainoon normaalitesteissä, HIIT-ensin ryhmässä väsyneenä tehdyt tasapainotestit keskimäärin pysyivät samana tai heikentyivät hieman. Tarkemmassa muuttujatarkastelussa sekä kontrolliryhmä että HIIT-jälkeen ryhmä saivat selkää parannusta kaikilla alustoilla etenkin normaalisti tehdyissä testeissä, mutta myös hieman pienempää kehitystä väsyneenä tehtyihin testeihin. HIIT-ensin ryhmässä tulokset olivat selkeästi matalampia, vaikka kehitys oli normaaleissa ja väsyneissä testeissä positiivista airexilla ja tasapainolaudalla mitattuna. Yksilödataa tarkastellessa voitiin monessa eri testissä ja ryhmässä havaita selkeitä outliereita, jotka saattoivat vaikuttaa tulosten tulkintaan jompaankumpaan suuntaan. Tilastollisesti merkitseviä eroja havaittiin vain vähän. Vaikuttaisi siltä, että tasamaalla normaalioloissa HIIT-ensin ryhmä pärjäsi merkitsevästi muita ryhmiä heikommin. Väsyneenä HIIT-ensin ryhmä pärjäsi merkitsevästi heikommin tasamaalla (vs. kontrolli) tai airexilla (vs. hiit-jälkeen). Tulosten käytännön merkitsevyys on epäselvä, kuin myös siirtovaikutus. Interventioryhmät saivat sukkulajuoksussa selkeää parannusta. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida tasapainon kompleksi luonne ja siihen nähden reduktionistinen mittaus, mahdollisesti alivoimainen otos sekä lyhyt interventio. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että tasapainoharjoittelua voi olla fiksuin tehdä ns. ”tuoreena”. Väsyneenä tehty tasapainoharjoittelu ei vaikuta edistävän tasapainoa yhtä hyvin eikä tuo siirtovaikutusta väsyneenä tehtyyn testaukseen.

52 koehenkilöä, joista 19 naisia, osallistui tutkimukseen, Keski-ikä oli noin 28 vuotta. Seitsemän koehenkilöä putosi tutkimuksen aikana pois. Harjoitepitäytyvyys jäi hieman epäselväksi. Keskimäärin kaikki ryhmät saivat kehitystä tasapainoon normaalitesteissä, HIIT-ensin ryhmässä väsyneenä tehdyt tasapainotestit keskimäärin pysyivät samana tai heikentyivät hieman. Tarkemmassa muuttujatarkastelussa sekä kontrolliryhmä että HIIT-jälkeen ryhmä saivat selkää parannusta kaikilla alustoilla etenkin normaalisti tehdyissä testeissä, mutta myös hieman pienempää kehitystä väsyneenä tehtyihin testeihin. HIIT-ensin ryhmässä tulokset olivat selkeästi matalampia, vaikka kehitys oli normaaleissa ja väsyneissä testeissä positiivista airexilla ja tasapainolaudalla mitattuna. Yksilödataa tarkastellessa voitiin monessa eri testissä ja ryhmässä havaita selkeitä outliereita, jotka saattoivat vaikuttaa tulosten tulkintaan jompaankumpaan suuntaan. Tilastollisesti merkitseviä eroja havaittiin vain vähän. Vaikuttaisi siltä, että tasamaalla normaalioloissa HIIT-ensin ryhmä pärjäsi merkitsevästi muita ryhmiä heikommin. Väsyneenä HIIT-ensin ryhmä pärjäsi merkitsevästi heikommin tasamaalla (vs. kontrolli) tai airexilla (vs. hiit-jälkeen). Tulosten käytännön merkitsevyys on epäselvä, kuin myös siirtovaikutus. Interventioryhmät saivat sukkulajuoksussa selkeää parannusta. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida tasapainon kompleksi luonne ja siihen nähden reduktionistinen mittaus, mahdollisesti alivoimainen otos sekä lyhyt interventio. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että tasapainoharjoittelua voi olla fiksuin tehdä ns. ”tuoreena”. Väsyneenä tehty tasapainoharjoittelu ei vaikuta edistävän tasapainoa yhtä hyvin eikä tuo siirtovaikutusta väsyneenä tehtyyn testaukseen.

52 koehenkilöä, joista 19 naisia, osallistui tutkimukseen, Keski-ikä oli noin 28 vuotta. Seitsemän koehenkilöä putosi tutkimuksen aikana pois. Harjoitepitäytyvyys jäi hieman epäselväksi. Keskimäärin kaikki ryhmät saivat kehitystä tasapainoon normaalitesteissä, HIIT-ensin ryhmässä väsyneenä tehdyt tasapainotestit keskimäärin pysyivät samana tai heikentyivät hieman. Tarkemmassa muuttujatarkastelussa sekä kontrolliryhmä että HIIT-jälkeen ryhmä saivat selkää parannusta kaikilla alustoilla etenkin normaalisti tehdyissä testeissä, mutta myös hieman pienempää kehitystä väsyneenä tehtyihin testeihin. HIIT-ensin ryhmässä tulokset olivat selkeästi matalampia, vaikka kehitys oli normaaleissa ja väsyneissä testeissä positiivista airexilla ja tasapainolaudalla mitattuna. Yksilödataa tarkastellessa voitiin monessa eri testissä ja ryhmässä havaita selkeitä outliereita, jotka saattoivat vaikuttaa tulosten tulkintaan jompaankumpaan suuntaan. Tilastollisesti merkitseviä eroja havaittiin vain vähän. Vaikuttaisi siltä, että tasamaalla normaalioloissa HIIT-ensin ryhmä pärjäsi merkitsevästi muita ryhmiä heikommin. Väsyneenä HIIT-ensin ryhmä pärjäsi merkitsevästi heikommin tasamaalla (vs. kontrolli) tai airexilla (vs. hiit-jälkeen). Tulosten käytännön merkitsevyys on epäselvä, kuin myös siirtovaikutus. Interventioryhmät saivat sukkulajuoksussa selkeää parannusta. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida tasapainon kompleksi luonne ja siihen nähden reduktionistinen mittaus, mahdollisesti alivoimainen otos sekä lyhyt interventio. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että tasapainoharjoittelua voi olla fiksuin tehdä ns. ”tuoreena”. Väsyneenä tehty tasapainoharjoittelu ei vaikuta edistävän tasapainoa yhtä hyvin eikä tuo siirtovaikutusta väsyneenä tehtyyn testaukseen.