Tutkimuskoosteet: Kuntoutus (2022)

1.1 Tagliaferri, S. ym. 2021. Classification approaches for treating low back pain have small effects that are not clinically meaningful: a systematic review with meta-analysis

• Systemaattinen katsaus ja meta-analyysi, jonka tarkoituksena oli kartoittaa eri luokittelupohjaisten kuntoutusmenetelmien ja niihin perustuvan yksilöllisen kuntoutuksen vaikutuksia alaselkäkipuisten kipuun ja toimintakykyyn yleisempiin menetelmiin verrattuna. Hakukriteerit olivat hyvin avattu, joskin hakulausekkeet olivat melko heppoiset. Kaikenlaista epäspesifiä selkäkipua otettiin mukaan, myös akuutteja tapauksia. Luokittelusysteemejä ovat muun muassa McKenzien luokitukset ja Sahrmannin Movement System Impairment. Harhariskiä kartoitettiin. Tutkimus voitiin lukea mukaan joko pääanalyysiin tai tarkempaan alaluokka-analyysiin, mikäli se käsitteli vain jotain aihepiirin pienempää osa-aluetta.

• 58 tutkimusta päätyi mukaan, joista 24 laskettiin mukaan pääanalyysiin ja 34 alaryhmäanalyyseihin. Lähinnä vain McKenzien menetelmä sisälsi yli 5 tutkimusta. Joitain menetelmiä käsiteltiin vain yhdessä tutkimuksessa. Viisi tutkimuksista oli puhtaasti akuuttia kipua. Verrokkeina oli aktiivisia menetelmiä, odotusta, tavanomaista kuntoutusta tai ohjausta. Heterogeenisyys oli poikkeuksetta huomattava ja ennustevälit hyvin laajoja, viitaten melko epätarkkoihin ja täten epäluotettaviin tuloksiin. Vaikutukset kipuun ja toimintakykyyn olivat yleisesti ottaen pieniä. Keskimäärin minkään ryhmän tulokset eivät saavuttaneet käytännössä / kliinisesti merkitseviä tuloksia, vaikka jonkinlaista tilastollista merkitsevyyttä saavutettiinkin. Mikään yksittäinen menetelmä ei noussut esiin muihin verrattuna. Tuloksia tulkittaessa tulee huomioida pieni tutkimusten määrä meta-analyyseissa ja hyvin epävarmat tulokset. Lisäksi tällaisten menetelmien tutkimisessa todellinen menetelmän yksilöllistettävyys tulee pitää mielessä: oliko interventio oikeasti yksilöllinen? Vertailevat interventiot olivat myös hyvin vaihtelevia, vaikka erillisissä analyyseissa mitään erityistä ei siihen liittyen löytynytkään. Vaikuttaisi taas kerran siltä, että alaselkäkivun kannalta kaikki toimii, mutta mikään ei ole erityisen tehokasta. Tämä pätee yleisellä tasolla keskimäärin myös eri luokitteluja tekeviin menetelmiin.

1.2 No alteration of back muscle oxygenation during isometric exercise in individuals with non-specific low back pain

Langenfeld, A., Wirth, B., Scherer-Vrana, A., Riner, F., Gaehwiler, K., Valdivieso, P., … & Schweinhardt, P. (2022). No alteration of back muscle oxygenation during isometric exercise in individuals with non-specific low back pain. Scientific Reports

• Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, millaisia eroja selän lihasten paikallisessa hapenottokyvyssä on isometrisessä selän ojennustestissä selkäkipuisten ja terveiden kontrollien välillä. Samalla tutkijaryhmä kartoitti käytettyjen menetelmien toistettavuutta. Eli kroonisesta epäspesifistä selkäkivusta kärsiviä sekä terveitä kontrolleja laitettiin tekemään isometrinen selän ojennuspitotesti (BSME) vaakatasossa samalla kun NIRS-laitteella (MOXY) mitattiin multifidusten, longissimusten ja iliocostalisten hapenottokykyä (SmO2) ja hemoglobiinin (tHb) muutoksia. Kaikki selkäkipuiset tutkittiin saman kaverin toimesta, kipua arvioitiin lisäksi NRS-asteikolla ennen testiä ja lisäanalyyseja tehtiin niillä, joilla kipu oli > 2 / 10. Myös fyysistä aktiivisuutta kartoitettiin kyselyllä sekä sykettä ja verenpainetta mitattiin. Saadusta datasta otettiin mediaaneja kolmesta pisteestä: ensimmäisen minuutin ajalta, toisen minuutin ja testin lopun väliseltä ajalta sekä 10 sekuntia ennen loppua. Mediaaneille tehtiin merkitsevyystestejä sekä lopuksi homma ajettiin regressiomalliksi.

• Ensin 15 oireetonta koehenkilöä otettiin toistettavuustutkimukseen. Tässä kävi selväksi, että hemoglobiiniarvojen ja iliocostaliksen hapenottokyvyn arvojen ICC oli heikko, joten niitä ei huomioitu analyysissa. Toisin sanoen, arvot eivät olleet selkeästi toistuvia, joten mittausta ei voida pitää luotettavana kertomaan ilmiöstä tarkasti. Päätutkimuksessa oli mukana 45 selkäkipuista ja 45 tervettä kontrollia. Keski-ikä oli reilu 30 vuotta, 62 koehenkilöistä oli naisia. Selkäkipuisilla ihonalaista kudosta oli hieman kontrollia enemmän, muuten perustiedoissa ei juuri ollut eroja. Isometrisessä testissä tulokset olivat keskimäärin kipuryhmässä 164 s ja kontrolliryhmässä 189 s. 17 oireetonta koehenkilöä pystyi tekemään maksimaalisena pidetyn pidon (240 s), kipuryhmästä 7 koehenkilöä. Merkitseviä eroja multifidusten tai longissimuksien hapenottokyvyssä ei kipu- ja kontrolliryhmän väliltä löytynyt. Kuvioissa on pientä trendiä siihen, että etenkin multifiduksen happisaturaatio keskimäärin laskee enemmän ja longissimus vähemmän pitotestin aikana, mutta tilastollista merkitsevyyttä ei havaittu. Regressiomalleissa lihaksen SmO2 ei noussut selittäväksi tekijäksi, vaikka merkitseviä ja sopivia malleja löydettiinkin. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida, että tällaiset modernimmat mittamenetelmät ja laitteet ovat yhä alttiita kaikensortin virheille, kuten lihasten ristipuheelle ja anturin asettelusta johtuville systemaattisille virheille. Ilmiö kaiken kaikkiaan on vielä melko heikosti ymmärretty. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että lihasten isometrisessä suorituksessa ei havaita selkeää merkitsevää eroa alaselän multifidusten ja longissimuksien hapenottokyvyssä selkäkipuisten ja terveiden kontrollien välillä.

1.3 Effect of Graded Sensorimotor Retraining on Pain Intensity in Patients With Chronic LowBack Pain A Randomized Clinical Trial

Bagg, M. K., Wand, B. M., Cashin, A. G., Lee, H., Hübscher, M., Stanton, T. R., … & McAuley, J. H. (2022). Effect of Graded Sen-sorimotor Retraining on Pain Intensity in Patients With Chronic Low Back Pain: A Randomized Clinical Trial. JAMA, 328(5), 430-439

• Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, jonka tarkoituksena oli kartoittaa 12 viikon asteittaisen sensorimotorisen harjoittelun vaikutuksia krooniseen alaselkäkipuun verrattuna lumekontrolliin. Koehenkilöt satunnaistettiin kahteen eri ryhmään. Ajallisesti molemmat ryhmät olivat samanlaiset ja saivat 12 yhden tunnin terapiasessiota ja 30 minuutin kotiharjoitteet päälle. Sessiot pidettiin 18 viikon aikana. Interventio sisälsi kipuun ja kivun kanssa liikkumiseen liittyvää ohjausta, sensorisia harjoitteita sekä perinteisempiä liikeharjoitteita asteittain progressoituna. Tavoitteina oli siis auttaa ymmärtämään, että on turvallista liikkua, tuntea, että on turvallista liikkua sekä kokea, että on turvallista liikkua. Kontrolliryhmä sai perinteisempää ohjausta sekä erinäisiä fysikaalisia hoitoja. Kipu oli ensisijainen mittamuuttuja, toissijaisina muuttujina oli paljon kaikkea toimintakyvystä erinäisiin psykososiaalisiin muuttujiin, kuten elämänlaatuun, katastrofisointiin ja liikepelkoon. Seurantaa pyöritettiin 18 viikon, 26 viikon ja 52 viikon kohdilla.

• 276 koehenkilöä, joista puolet naisia, osallistui tutkimukseen. Drop-out pysyi hyvin vähäisenä ja tuloksia saatiin kaikissa mittapisteissä yli 90 % koehenkilöiltä. Terapiakertojen suoritusmäärät olivat myös riittävän korkeat. Kipu oli lähtötasoissa keskimäärin 5,7 NRS10 asteikolla. Kivussa tapahtui intervention jälkeen merkitsevä muutos ja interventioryhmässä se oli keskimäärin yli 2,0. Kontrolliryhmässä muutos oli pienempi, mutta positiivinen. Interventioryhmä sai tilastollisesti merkitsevästi suuremman parannuksen kipuun, joskin keskimääräinen ryhmien välinen ero oli 1,0. 87 koehenkilöä interventioryhmästä ja 66 koehenkilöä kontrolliryhmästä koki yli 30 % kivun lievennyksen 18 viikon kohdalla. Yli 50 % lievennyksen sai 54 ja 40 koehenkilöä. Kipu sittemmin lähti interventioryhmässä lievään nousuun seuraavilla seuranta-ajoilla ja muuttui aineistossa vaihtelultaan huomattavasti laajemmaksi. Kontrolliryhmällä muutoksia ei seurannassa juuri käynyt ja aineisto pysyi vaihtelevana läpi seurannan. Enemmistöllä muutos pysyi keskimäärin sekä kliinisesti että tilastollisesti merkitsevänä. Toissijaisissa muuttujissa havaittiin myös merkitseviä parannuksia. Interventioryhmä sai merkitsevästi suurempia parannuksia muun muassa toimintakyvyssä, elämänlaadussa, katastrofisoinnissa ja liikepelossa. Niin sanotun parantumisen, eli NRS 1 tai vähemmän tason saavutti 24 koehenkilöä interventioryhmästä ja 13 kontrolliryhmästä. Tutkimus on vahvasti rakennettu, tuloksia tulkittaessa on hyvä huomioida, että verrokkina oli ns. valehoito. Seuraavaksi olisi hyvä nähdä, kuinka menetelmä toimii muihin oikeisiin ja hyviksi todettuihin interventioihin verrattuna. Vaikuttaisi siltä, että aivojen ja kehon uudelleenkoulutus asteittaisen harjoittelun ja ohjauksen keinoin on alaselkäkivun kuntoutuksessa toimiva menetelmä, joskin tulosten pysyvyydessä vaikuttaisi olevan jonkin verran vaihtelevuutta.